Tässäpä taas uusi selkäkuva, ja hienosti photoshopatut tatuoinnit :D
On taas ollut eräänlaista vetämättömyyttä eikä oikein ole jaksanut liikkua. Kuitenkin jotenkin pähkäilin sen asian niin, ettei mun kannata siitä rankaista itseäni millään tavalla. Mulla on kuitenkin sairaus, jonka lääkitystasoa ei ole vielä löydetty toimivaksi eikä tämän sairauden kanssa ole helppo elää. Tämän kaiken lisäksi ollut töissä vähän vaikeaa ja olen potenut eräänlaista ahdistusta asian tiimoilta. Vaikeaa tosin on hahmottaa, että mitkä kaikki asiat johtuu kilpirauhasesta ja mitkä muista asioista. Kuitenkin yritän parhaani, jotta en aivan suistuisi sivuraiteille liikunnasta ja oikeanlaisesta ruuasta :)
ps. Kisu tulee meille maanantaina jollei sille löydy omistajaa. :)) toivottavasti kaikki kolme tulis toimeen alkujärkytyksen jälkeen.
torstai 13. joulukuuta 2012
maanantai 3. joulukuuta 2012
Erilaista ohjelmaa
Huhhuh, eilinen ja tää päivä mennyt operaatio kissan kanssa. Jäi sunnuntain lihaskunto tekemättä ja tänään salille menemättä.
Eli eilen illalla kävin poimimassa ulkoa kissan, joka juoksi kuin päätön kana ihmisten perään. Se oli tosi nälkäinen ja hellyydenkipeä.. Selvis illemmalla, et sillä on matoja ja oli pakko eristää se kylppäriin.. Tänään vietiin se Turun eläinsuojeluun ja ilmoitettiin et jos ei kahdessa viikossa omistaja löydy niin ollaan kiinnostuttu ottaa kissa. Unohdin siinä tohinassa mainita, et kunhan se ei oo pahasti sairas. Mulla on ikävä sitä kissaa! :o Miten ihminen voi alle vuorokaudessa kiintyä tuollaiseen elukkaan. Se oli niin ihmisrakas, että voi hyvä luoja <3 ties kuinka kauan ollu reissulla.. Pikku Kisu..

Tässä vielä kuva
torstai 29. marraskuuta 2012
Koostetta
tankoilusta, touko-marraskuu 2012 (ei antanut upottaa videota tähän joten linkki alla)
http://www.youtube.com/watch?v=S8gW2jCKnlA

tiistai 27. marraskuuta 2012
Mitä tähänkin nyt kirjottas
Hihi, tilasin tuossa n. viikko sitten ebayn kautta salihanskat, sellaiset pinkkimustat. Tulivat tänään ja tuntuivat hyviltä, eikä maksanut kuin 15 € postikulujen kanssa :)
Lisäsin uuden välilehden, nimittäin liikunnat. Siellä näkyy aina viimiseltä kymmeneltä viikolta miten oon jaksanut liikkua. Tosin nyt sieltä on kahdelta viime viikolta ja tämä tuleva viikko. Viime viikko meni tosiaan ihan penkin alle, mut ihan hyvä tollanen rento viikko toisaalta :D
Tää blogi on kyllä mennyt nyt aika laihdutus / treenauspainotteiseksi viime aikoina, mutta yritän välillä postailla jotain muutakin :D
Oltiin sunnuntaina kissanäyttelyssä ja voi luoja miten ihania kissoja siellä taas oli <3 Silittelin sellaista Somali -rotuista kissaa ja oli niin silkkinen turkki että huh <3 ja melkeinpä ihastuin kyseiseen rotuun niin paljon, että aloin tosissani miettimään josko sellaisen ottaisin :D tosin kelpais mulle sellanen puolpitkäkarvanen maatiainenkin <3
Muutama viikko sitten mulla oli kaveri täällä yökylässä ja käytiin sitten vähän bailaamassa. Ostin uuden mekon kun kaveri oli sellaisen löytänyt ja tuumasi et sopis mulle. Tadaa.
Vähän kyllä huono valo tuossa, otettiin myös salaman kanssa, mutta se olikin sitten jo ylivalottunut.
Mun ulkonäköä on viimeaikoina kehuttu ja olen kieltämättä ollut vähän hämmentynyt :D Mutta kivalta se tuntuu silti :)
Ensi viikolla sinksataan taas kilpparilääkkeiden kanssa ja toivon, että sais taas vähän lisää puhtia päiviin.
Nyt vähän telkkaria, sitten iltapalaa ja nukkumaan, kuulemisiin!

lauantai 24. marraskuuta 2012
Tunnesyöppö
Tervetuloa uudelle lukijalle :)
Lueskelin tuossa uusinta Fit -lehteä ja siellä oli testi, jossa "määritettiin" minkä takia syö vaikka ei ole nälkä. Mulla tuli tulokseksi tunnesyöjä. Olen mietiskellyt tuota jo pidemmän aikaa.. Kyseisessä artikkelissa myös sanottiin, ettei kannata laihduttaa ennen kuin on saanut tunnesyömisen "kuntoon". Mulla on ollut viime aikoina stressiä, paljon. Jonka takia on tullut sitten syötyä kaikenlaista moskaa (lähinnä suklaata, karkkia ymym). Jälkeenpäin AINA harmittaa. Artikkelissa neuvottiin miettimään kun tuollainen tilanne tulee eteen, että tunteesta pitäisi osata ottaa kiinni ja miettiä että miksi tuli paha olo / mieli ja yrittää sen kautta saada se makeanhimontunne pois, miettimällä. Harvemmin sitä kuitenkaan pahemmin ehtii kissaa sanoa kun suklaa sujahtaa suuhun :(
Mietin, että pitäisikö hakea jonkinlaista apua asian tiimoilta. Juuri luin yhtä blogia, jossa puhuttiin että syksy on parasta aikaa aloittaa elämäntaparemontti, koska kesään on aikaa. Mulla kuitenkaan ei ole sen heinä/elokuun jälkeen paino tippunut ollenkaan, tosin osa syistä varmasti johtuu kilpirauhasesta.. Koska silloin niitä oireitakin alkoi tulemaan.
Mietin myös, että pitäisikö taas vetää jokin "kuuri", jolla saisi taas nopeasti painoa pois.. Mutta ei siinä kuitenkaan ole järkeä. Mielestäni syön ihan ok, lukuunottamatta noita hetkiä jolloin mätän herkkuja suruun / ahdistukseen / stressiin ymym.. Olen viimeksi ottanut mitat elokuussa ja seuraava mittailu olisi tarkoitus tehdä sitten jossain välissä joulukuuta. Vaikka paino ei olekaan pudonnut, niin veikkaan että senttejä on ropissut pois. Olisihan se KIVA olla normaalipainoinen, mutta jos nyt jollain kumman tavalla saisin tämän läskin tilalle lihasta, niin mitä hemmetin väliä sillä on mitä painaa? Ei yhtään mitään.
Kiloklubissa joku kysyi mun päiväkirjassa että mikä oli mun lihasprosentti InBody -mittauksessa. No se luki siinä kiloina, muutin sen prosenteiksi. Se oli kuitenkin enemmän kuin mitä rasvaprosentti oli. Ja se laittoi mut miettimään koko asiaa taas. Että pitäisikö lopettaa koko hemmetin laihdutus, koska se treenaaminen on mulle kuitenkin ehkä se ensisijainen juttu..
Tästä tekstistä hävisi se punainen lanka, mutta niin.. Onko teillä jollain mitään ideaa mitä tälle voisi yrittää tehdä?

sunnuntai 18. marraskuuta 2012
perjantai 9. marraskuuta 2012
Kropan valmistautuminen talveen?
Jotenkin tuntuu, että kun päivät pimenee ja kylmenee, että kroppa tarvitsee enemmän ravintoa. Vaikka muistaakseni jossain keskusteltiin siitä, että nostaako viileä ilma kehon kulutusta koska kehoa pitää "lämmittää", niin kulutus ei kuitenkaan nouse mitenkään huomattavan paljon. Silti ainakin musta tuntuu, että kroppa vaatii nyt enemmän. Ja nimenomaan jostain syystä hiilihydraatteja tekisi mieli tankata. Itseasiassa, olen nyt vähän lipsunut tässä ja tankannutkin... Huomaan tämän "lisäkaloritarpeen" jo iltapäivällä. Olen siis syönyt aamupalat ja lounaan kuten kesälläkin, mutta se ei riitä. Iltapäivällä on ihan kamala nälkä. Lisäksi kilpirauhanen on aiheuttanut ihan hirveää väsymystä, jonka vuoksi joka päivä tekee mieli jotain makeaa kun jotenkin sitä ajattelee, että se muka piristäisi.. Ei piristä, ainoastaan tekee huonon mielen.
Olen miettinyt tässä eri vaihtoehtoja, mistä tämä lisäkaloritarve voisi johtua
1) Pimeys ja kylmyys
2) Kilpirauhanen temppuilee
3) Jostain syystä oma kulutus olisi noussut, koska treenaan salilla aika paljon isoja lihasryhmiä (tämä on se epätodennäköisin vaihtoehto)
4) Kaikki nämä yhdessä
Miltä teistä lukijat tuntuu? Oletteko huomanneet lisäkaloritarpeita? Tuntuuko että kroppa vaatii enemmän "löpöä" että jaksaa?
Lisäksi haluaisin kysyä teiltä, että mistä aiheesta haluaisitte lukea täällä enemmän? Ideoita otetaan vastaan :)
Aurinkoista päivänjatkoa, täällä ainakin paistaa todella ihanasti <3
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Viikonlopun shoppailut
Kävin perjantaina ja tänään shoppailemassa :)) Kaikki tulivat tarpeeseen, joten tässä pieni kuvaspäm!
![]() |
| perus legginsit, näitä tarvii aina |
![]() |
| vaaleat farkut, kokoa pienemmät kuin viimeksi :) |
![]() |
| urheiluhousut |
![]() |
| sukkahousut, joita en muuten juuri koskaan käytä :D ehkä vihdoin ja viimein.... :) |
![]() |
| toiset urheiluhousut |
![]() |
| shock absorber urheiluliivit |
![]() |
| ihana urheilutoppi tankoiluun <3 |
![]() |
| hieman kiiltävä neule :) |
![]() |
| aiwan hirweeen ihana neonpinkki toppi <3 |
![]() |
| uusi reenikassi, ihana <3<3 |
![]() |
| uudet sali / jumppakengät |
Sitten vielä ostin uudet talvikengät, joista en löytänyt kuvaa ja olen niin laiska etten jaksa digikameraa kaivaa esiin ;D
Vielä tarvitsisi ostaa uudet tankoilushortsit (mielellään tollaiset pinkit kuin tuo toppi!!!), ehkä joku toinen neule tai joku paksumpi paita talvea varten ja töihin haluaisin sellaiset mustat joustavat housut. Ei mitkään jakkupuvun housut mutta vähän sen tapaiset kuitenkin. nuorena mulla oli aina sellaiset ja nyt ei löydy mistään! Johan on kumma.
Tuntuu tosi kivalta, että kroppa on kaventunut tai ainakin siltä tuntuu. Mutta toisaalta taas ei, koska kohta olen vyötäröstä alaspäin sellainen tasainen pötkylä enkä missään nimessä haluaisi! Oon aina ennen ollut selkeä tiimalasi.
Lopuksi pari tankoilukuvaa :)

keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Kiitos teille kärsivälliset lukijani, täältä ei ole yhtäkään lähtenyt lätkimään vaikka en ole kuukauteen mitään höpissyt!
Blogihiljaisuus johtuu aikalailla siitä, ettei painon pudottamisen saralla ole tapahtunut mitään uutta (jumitetaan ~73 kilossa). Salilla olen käynyt ja tankoillut. Tosiaan paino viimeksi varmaan laskenut joskus elokuussa, jonka jälkeen on tullut totaalinen stoppi. Kilpparioireet alkoivat tulemaan takaisin, arvot kuitenkin olivat loistavat, jopa omasta mielestäni. Silti mua vaivas se, että noita oireita oli. Ja huomaahan sen tosta painostakin heti, ettei kaikki skulaa. Työterveyslääkäri ei osannut sanoa mitään muuta kuin, että menepäs käymään työpsykologilla, kirjoitti reseptin ja lääkepurkissa luki annostus ym ja sitten lopuksi "kontrolli vuoden kuluttua". Sitten tajusin, ettei taaskaan yleislääkäri tiedä asioista yhtikäs mitään.
Otin ensin yhteyttä vanhaan sisätautilääkäriini sähköpostilla ja kyselin mahdollisesta lääkkeen vaihdosta eläinperäiseen. Hän vastasi, että kyllä sitä voidaan mulla kokeilla. Varasin sitten vielä käyntiajan, multa otettiin lisäksi labrat: ferritiini, tsh, t3, t4 ja vapaa kortisoli vuorokausivirtsasta. Tarkoituksena siis oli tuosta kortisolista katsoa lisämunuaisten toimintaa. Tuloksissa kesti kortisolin takia 3 viikkoa saada (lääkäri soitti). Ferritiinitaso oli matalahko, joten kolmen kuukauden rautakuuri pitää syödä, lisäksi odottelen tässä reseptiä ja ohjeita Armour Thyroidin siirtymiseen.
Toivon, että lääkkeenvaihdon jälkeen alkaisi taas elämä sujumaan paremmin. Painon putoaminen siinä sivusssa olisi mukava plussa, mutta ei pakollinen.
Kuntotestissä kävi niin, että aerobinen kunto oli tyydyttävä ja lihaskunto hyvä. Kävi myös ilmi, että olen 2 senttiä pidempi mitä olin monta vuotta luullut :D eli olen siis 167 cm pitkä. En kyllä ymmärrä missä välissä olen kaksi senttiä kasvanut :D Inbody -mittaus antoi huomattavasti lempeämmät tulokset, mitattiin muutenkin ihan eri tavalla kuin siellä apteekissa. Rasvaprosentti oli jotain 34 % ja tavoite olisi saada se tuonne 30 %. Viskeraalinen rasva oli siinä hyvän ja huonon rajalla, joten sitä tarvitsisi ehkä hieman saada alemmas.
Tankokoulutuksessa oli tosi kivaa, tapasin uusia tuttavuuksia ja nyt on taas astetta viisaampi :) Nyt sitten saisin siis pitää alkeistunteja! Mutta mistäs paikka löydetään... x)
Viimeaikoina ollut ihan hirveät makeanhimot, ja makeaa on tullut syötyä todella paljon. En ymmärrä mistä tuo johtuu. Oon kuitenkin syönyt lähestulkoon samalla tavalla kuin ennenkin, enkä usko että kulutus olisi yhtäkkiä noussut niin paljon että ruokaa pitäisi paikata esim. suklaalla. Jotenkin ajattelen, että se voisi liittyä tähän pimeään vuodenaikaan. Tuntuu että kesällä jaksaa henkisesti paljon paremmin keskittyä omaan hyvinvointiin ja tää syksy / talvi on tällasta murjottamista.

Tunnisteet:
laihdutus,
mieliala,
ruoka,
tankotanssi,
treeni,
vajaatoiminta
maanantai 24. syyskuuta 2012
Ninnannunnan, firman piikkiin sano!
Ei paljoa hymyilyttänyt tuon InBody -mittauksen jälkeen. Nyt tiedossa kuitenkin uusi mittaus viikon päästä ja samalla tehdään kuntotesti. Firman piikkiin! Katsotaan nyt, jos edelleen tulokset näyttää samaa kuin viimeksi, niin sitten se on hyväksyttävä että rasvaprosentti on yli 38 % *järkytyksenkauhistuksenshokkiitkupotkuraivarit*. Arvaatte varmaan, että huvittiko tuon tuloksen jälkeen mennä enää mihinkään shoppailemaan. Tulevaa tankokoulutusta odotan kyllä innolla :)
Kilpparin kanssa on jotain omituista meneillään. Nimittäin arvot ovat lähestulkoon täydelliset (TSH 0,66 ja T4v 19) mutta silti oireita on alkanut tulemaan takaisin. Lähetin viime viikolla entiselle lääkärilleni sähköpostia ja toivon, että hän vastaisi minulle että mitä kannattaa tehdä..
Painokin on jumittanut kohta 2kk, vaikka olen edelleen pitänyt hiilarit siinä 50-80 g/pvä. Välillä kyllä oon lipsunu herkuttelemaan, mikä on kyllä ihan normaalia eikä lipsumista. Mutta en tosiaan usko, että sillä olisi painoa pysäyttävä vaikutus. Sitä go fat go:ta piti kokeilla, mutta totesin etten oikeasti jaksa sitä hemmetin punnitsemista ja kyttäämistä koko ajan. Vaikka kyllä mä nyttenkin merkkaan kiloklubiin ruuat aika usein, mutta lähinnä ne on hiilareiden, kasvisten ja oikeanlaisten rasvojen seuraamista.
Alotin tänään käsiseisonnan treenaamisen. Vituttaa kun joka tankotunnilla jossa olen käynyt, olisi se pitänyt osata.
Tähän asti siis päädyttiin tänään. Ei se kovin kaukana ole. Lähinnä taitaa olla omasta pääkopasta kiinni, ettei uskalla potkaista itseään ylös asti :)
Mutta nyt on pakko mennä nukkumaan ja toivottavasti ensi kerralla mullakin olisi jotain jännempää kerrottavaa.
Huomenna se on taas salipäivä :]
ps. Äiti tänne pystyy myös ihan kommentoimaankin jos haluaa ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)

.jpg)
.jpg)