Muistaakseni jossain vaiheessa lupasin kertoilla fiiliksiä ehkäisyhormonien lopettamisesta. Ehdin käyttää ehkäisyhormoneja niinkin pitkän ajan kuin yli 10 vuotta, yhteen putkeen. Näin jälkeen ajateltuna aivan hirvittävän pitkä aika. Jätin ehkäisyhormonit kokonaan pois marraskuun puolivälissä 2013. Nyt on siis kulunut noin puoli vuotta ja edelleen huomaan, että keho hakee omaa hormonitasapainoa.
Jätin hormonit pois siitä syystä, että mulle alkoi tulla niistä kaikenlaista sivuoiretta ja toisekseen en mitenkään voi uskoa, että ylimääräisten hormonien syönti voi olla kellekään hyväksi ellei kyseessä ole jonkun sairauden hoito. Yritin myös loppukesästä 2013 jutella ehkäisyneuvolassa kaikista näistä oireista ym, mutta ei tietenkään hoitajien ja gynen mukaan ne voineet johtua pillereistä. Niinpä niin..
Ensimmäiset menkat ilman hormoneja tuli aivan normaalin kierron mukaan ja alkoi lähes kellontarkasti sekä vihdoin pystyin tuntemaan ovulaation. Ensimmäisillä kerroilla ovulaation jälkeen rinnat olivat menkkojen alkamiseen asti TODELLA kipeät. Nyt ei onneksi enää näin ole.
Muita postiviisia asioita joita huomasin muutaman kuukauden kuluttua lopettamisesta: en suutu enää yhtä helposti kuin ennen, muutenkin tuntuu että olen paljon positiivisempi (toki voi johtua myös noista opinnoista ja uusista ihmisistä jotka olen tavannut :D). Lisäksi he halutkin alkoivat pikkuhiljaa tulla takaisin. Hallelujaa!! :D
Nyt kun puoli vuotta on kulunut, muutamat menkat ovat olleet pari päivää myöhässä. Luulen, että tämä kehon hormonien tasapainoitus tulee kestämään kauan. Varsinkin kun olen käyttänyt noita hormoneita niin hiton kauan.
En löydä oikeastaan tästä asiasta kuin yhden negatiivisen puolen, ja se on tämä kasvojen iho. Sehän lähti pahentumaan jo silloin kun vaihdoin yaz pillerit ehkäisyrenkaaseen. Renkaan aikana alkoi tulemaan pientä valkoista näppyä tuonne leuan sivuille ja alle, niitä on edelleen. Ja ehkäisyhormonien lopettamisen jälkeen on alkanut tulla sellasia oikein kunnon isoja finnejä kasvoihin sekä selkään. Ei niitä nyt ihan kamalasti ole, mutta sen verran että ne hieman ärsyttää kun olin niin jo tottunut olemaan "siloposki". Niitä myös tulee herkemmin silloin kun ei kiinnitä ruokien laatuun huomiota. Nyt ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään, hoidan ihoani nyt paremmin kuin koskaan ennen ja sillä ei ole noihin finneihin mitään vaikutusta. Mustapäitä sentään olen leuasta saanut pois, onneksi :) Ainiin, toinen negatiivinen asia: hiukset rasvoittuu hieman nopeammin kuin ennen. Mutta tämä ei haittaa mua niin paljon kuin nuo finnit..
Summa summarum: erittäin positiviinen asia lopettaa ehkäisyhormonit, en ole enää mikään lähes hautaan valmistautuva mummo halujen osalta ja muutenkin tuntuu positiivisemmalta. Sekä kortsut ovat paljon siistimpiä :P
Loppuun pieni kevennys - älkää ottako vakavasti ;)
lauantai 17. toukokuuta 2014
lauantai 3. toukokuuta 2014
Mitä on motivaatio ja mistä sitä saa?
Pitkästä aikaa taas linjoilla. Viime aikoina on ollut aika paljon kiirettä eri asioiden kanssa. Mutta täällä ollaan.
Olen tässä jo pidemmän aikaa yrittänyt taas pudottaa painoa... Siinä onnistumatta.
Jokseenkin tuntuu siltä, että ei ole tarpeeksi motivaatiota. Kovasti sitä mielessään ajattelee, ettei viiden kilon painon pudotus nyt mitenkään vaikeaa ole. Ja kissan viikset!
Ongelma on siinä, että ilman kirjaamista en syö tarpeeksi. Ja kun en syö tarpeeksi oikeata ruokaa, niin tulee sitten syötyä herkkuja. Jotenkin naurattaa ja ehkä jopa itkettää, että tiedän (omasta mielestäni) ravitsemuksesta & laihdutuksesta enemmän, kuin sellaiset jotka eivät ole koskaan asiaan mitenkään perehtynyt eikä sen enempää mieti syömisiään. Samalla opiskelen personal traineriksi. Josta taas päästäisiin seuraavaan pohdintaan, mutta jätän sen nyt pois.
Nyt pohdin, että miten lähden purkamaan tätä asiaa, koska kun kirjaan syömiset esim. kiloklubiin, alkaa homma mennä vähä turhan neuroottiseksi ja kyttäämiseksi. "Mitä nyt sitten pitäisi syödä, että saan rasvapallon vihreäksi, kuituakin pitäisi saada mutta pitäisi välttää ylimääräistä leivän ja hiilareiden syömistä". Voin kertoa, että kun tuossa pisteessä on kuukaudesta toiseen päivittäin, niin ei paljoa naurata...
Olen alkanut miettiä ulkopuolisen avun hakemista. Tänään tutkin eri personal trainereita Turun seudulta. Pitäisi varmaan muutamalle laittaa viestiä ja kysyä minkälaisia ruokavalioita he käyttävät ja onko heillä kokemusta kuinka paljon asiakkaista, joilla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Tämä on kuitenkin vasta harkinta-asteella.
Jos jollakulla on jotain ideaa tai vinkkiä miten tämän asian kansa voisi edetä, otan mielelläni vastaan. Olisi myös " kiva " kuulla jos jollain on ollut samanlaisia kokemuksia ja miten on selvinnyt eteenpäin.
Tällaisia pohdintoja näin vapun jälkeen, kun hommat ovat menneet taas aivan plörinäksi.. Mistä siis löytää motivaatio - oikeasti?

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Elämäni ensimmäinen ryhmäliikuntaohjaus
Nyt se on takana :D lajina oli siis sisäpyöräily (indoor cycling, cycling, xycling, spinning, mitä lie muita nimityksiä käytetäänkään). Olen aina tykännyt sisäpyöräilystä ja olen ajatellut, että sitä olisi kiva myös ohjata.
Mun pitämä tunti oli siis ilmainen ja siellä oli jopa 12 pyöräilijää näin nopeasti laskettuna. Toisaalta kivaa, mutta toisaalta taas jännitys tuntui kasvavan mitä enemmän porukkaa tuli ic-saliin sisään :D
Tunti meni hyvin, mutta tosiaan jännitti NIIIIN hirveesti! Mä ajattelin, että se jännitys laantuisi alun jälkeen mutta eiiiii, mua jännitti koko hiton tunnin. Sykkeet oli taivaissa, puhua piti ilman että henkäilee mikkiin ja selvitä piti ilman, että pyörtyy XD En edes tiedä millä vastuksilla olen siellä polkenut, voi olla että oli vähän turhan paljon :D Mut selvisin hengissä ja pyörtymättä :D Se on se pääasia.
Tää video kuvaa mun fiiliksiä aika hyvin :DD
Tunnin jälkeen eräs asiakas tuli antamaan palautetta ja sanoi, että ohjaanko todella ensimmäistä kertaa, johon vastasin että "joo ja jännitti kyllä tooooosi paljon". Asiakas tykkäsi kyllä mun tunnista ja kokemusta vaan enemmän niin kyllä se siitä lähtee! :)
Tämän jälkeen oli vielä palautekeskustelu minun esimiehen kanssa (hän oli siellä myös polkemassa). Sain hyvää palautetta ja hyviä vinkkejä miten vielä parantaa ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Olin ja olen samaa mieltä tuosta palautteesta. Esimieheni ei kuulemma ole koskaan nähnyt mua niin hiljaisena :D Mut sellanen mä oon, sit ku mua jännittää ni mä vähän tuppaudun menemään "lukkoon". Ja kun tää jännitys on niin erilaista ku jos vertais johonkin koulun esitelmään.. Tää jännitys on niinku jotain potenssiin 100 ainakin :D Tuon jännityksen takia tosiaan ei tullut mun parhaat puolet esiin ja sainkin palautetta siitä, että enemmän MUNAA :D mutta kuten sanottu, olen ihan samaa mieltä. Mut ei siinä auta muu kun vaan ohjata, kokemusta lisää vaan!
Mulla on hakusessa liikuntaryhmä, jonka kanssa jumppailen neljä kertaa ja niistä yksi sitten on mun koulutukseen liittyvä näyttö. Esimiehen kanssa juteltiin, että jos yksi niistä liikuntakerroista olisi taas sisäpyöräilyä ja hän tulisi uudestaan sen polkemaan. Silloin toivottavasti ei jännitä enää niin paljon ja ennakoinnit yms menee nappiin. Sitä odotellessa siis :D
Mun piti tänne blogiin ottaa kuva musta siellä ic-salissa mut unohtu siinä jännityksessä! Ehkä ens kerralla sit :D

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Äsh!
Nyt on käynyt sellainen juttu, etten ole keksinyt mitään mistä kirjoitella. Joten ehdotuksia otetaan vastaan! :D
maanantai 13. tammikuuta 2014
Vastustuskyky
Joka tapauksessa, hyvä vastustuskyky on mahdollista saavuttaa seuraavilla keinoilla:
- monipuolinen ja riittävä ravinto (kasvikset, hedelmät, marjat, tarpeeksi proteiinia jne)
- vitamiinit, erityisesti d-vitamiini on täällä pohjoisessa tärkeää. Sanotaan, että erityisesti kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivien pitäisi saada lisäksi myös sinkkiä, magnesiumia, c-vitamiinia, käyttää mahdollisesti monivitamiinia sekä maitohappobakteerit ovat tärkeässä osassa suoliston toimintaa. Hyvä bakteeritasapaino suolistossa on vastustuskyvyn kannalta tärkeää
- liikuntaa sopivasti ja säännöllisesti
- riittävä uni
- tupakoimattomuus
- normaalipainoisuus
- vältä stressiä
- pese kädet ja vältä limakalvojen koskettelua
kaikki muut kohdat sanoisin omalle kohdalle, että CHECK paitsi riittävä ravinnonsaanti ja tuo normaalipainoisuus. Tajusin kun juteltiin eräiden ihmisten kanssa ruuasta niin yksi kommentoi siihen, että on pakko syödä päivittäin 2500kcal, vähemmästä hän on muuten koko ajan sairaana. Tämä kommentti sai taas miettimään omaa vastustuskykyä, kilpirauhasta ja ruokailua. Nyt aion oikeasti syödä tarpeeksi ja toivon, että se auttaa tähän! Toki tiedän ihmisiä, jotka syövät ihan päin pyllyä eivätkä ole koskaan sairaana... Ne ovat jotain superihmisiä XD
Terveempää alkuvuotta teille lukijat!
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Tämän vuoden tavoitteet
Olen tässä pohdiskellut tätä vuotta ja mitä siltä haluan. Viime vuonna en jatkanut työtä josta en pitänyt, hain vihdoin liikunta-alalle opiskelemaan ja pääsin. Lisäksi tuli monta reissua tehtyä Tampereelle ja vähän muuallekin kotimaassa. Aloin opettaa tankotanssia (viime vuonna oli kaksi oppilasta) <3 Salilla tuli kehitystä ja opin taas uutta treenaamisesta. Lisäksi olen saanut uusia tuttavuuksia, joista osasta tuli ystäviä :)
Aktiivisen työn lisäksi on sitten se vapaa-ajan liikunta, jota tuli viime vuonna n. 4.8 tuntia viikossa eli yhteensä n. 250 tuntia koko vuoden aikana. Asetin itselleni tavoitteeksi 300 tuntia vuodessa, joka on lähemmäs kuusi tuntia viikossa. Jos alan ohjaamaan enemmänkin liikuntaa, niin tuo varmaan täyttyy aika helposti. :) Eikä se liikunta mulle sisänsä oo mikään vaikea juttu, toisin kuin tuo syöminen :D
Vuoteen siis mahtui iloa ja surua, pääasiassa kuitenkin iloa :)
Tänä vuonna haluan ehdottomasti taas tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa piirejäni, matkustella vaikka ihan kotimaassa, haluan jatkaa tankotanssin opetusta, saada työtä liikunta-alalta, kehittyä salilla lisää ja saada tuloksia ja sitten se suurin kompastuskivi.. Nimittäin ruoka! Joillekin ihmisille on helppoa syödä riittävästi ja puhtaasti.
Mä myönnän, mulle se on hieman vaikeeta. Ainakin se puhtaasti syöminen ja joskus tulee syötyä liian vähän. Ja se on huono juttu kehon aineenvaihdunnalle ja kilpirauhaselle.
Pitäisi osata porata se ajatus päähän, että teen nyt seisomatyötä joka kuluttaa huomattavasti enemmän kuin pelkkä istuskelu. Seisomisen lisäksi työharjoittelussa on päivittäin erilaisia työtehtäviä mm. kuntosalin järjestely joka siis tarkoittaa sitä, että nostellaan kiekkopainoja paikoilleen ja muutenkin huolehditaan yleisestä järjestyksestä. Kyllä siinäkin pienen hien saa päälle, kun nostelee n. 10min 0.25-25kg painoja paikoilleen. Pääasiassa ne on kuitenkin vielä niitä isoja painoja. Useimmiten mä teen tän vielä kahdesti mun vuoron aikana.
Viimeinen toive olisi se, että saisi vihdoin tämän kilpirauhasen tasapainoon. Ettei tarvitse enää säätää lääkitystä edestakaisin. Ja sen myötä tämä elämäkin ehkä tasoittuisi joltain osin.
Nyt uudella innolla tätä vuotta kohti ja ennen kesää voin toivottavasti hehkuttaa saatuja tuloksia :D
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
I'm back, olen selkä!
Olipa taas hauska vitsi... :D
Nojoo, enpä onneks tän pidempää taukoa näköjään tarvinnut ja tällä välillä on tullut uusi lukijakin! Tervetuloa :)
Mulla on siis koko syksy oikeastaan ollut yhtä sekamelskaa lähinnä painojuttujen kanssa ja oon ollut niiden asioiden takia myös hieman masentunut. Jotenkin vain todella ärsyttävää kun muut asiat menee hyvin, niin sitten yksi asia menee päin persettä..
Heinäkuusta lähtien olen siis lihonut yhteensä 7 kg, ja on todella masentavaa kun ei tiedä varmaksi mistä se johtuu. Toki kesällä juoksin enkä käynyt salilla, eikä se syöminenkään ollut niin mallikasta. Mulla vaihdettiin ehkäisy pillereistä renkaaseen. Siitäkin tuli kaikkia inhottavia sivuvaikutuksia. Kilpparijutut tuntu olevan heinäkuussa ok, mut ilmeisesti sitten ei ollutkaan.. Kävin tuossa pari viikkoa sitten labrassa sekä lääkärillä, olin mennyt ylitoiminnan puolelle.. Nyt annos laskettiin samaan, kun se kesällä oli.. Hormonaalinen ehkäisy on jätetty nyt pois, koska en halua tunkea enää hormoneja kroppaan. Lisäksi ne rasittaa luontoakin. Olenhan nykyään tällainen hippi :D Ajattelin tuosta hormonaalisen ehkäisyn jättämisestä kirjoitella sitten kun aikaa on hieman kulunut. Nyt vasta vähän päälle kuukausi ilman niin ei oikein vielä voi mitään sanoa.. Varsinkin kun niillä hormoneilla oli yli 10 vuotta yhteen putkeen! Kuvottaakin ajatus...
Käytiin miehen kanssa taas Inbodyssä, muistatteko kun hehkutin toukokuun tuloksia? Tulin itse siihen lopputulokseen, että ne toukokuun mittaukset olivat vähän turhankin kauniit. Vertailin tätä uusinta mittausta sitten viime vuoden lokakuussa tehtyyn. Olihan sitä lihastakin tullut 1.9kg lisää jos noihin nyt voi yhtään luottaa. Mut oli sit tosiaan sitä kaikkea muutakin >:(
Nyt on siis taas aika alkaa tehdä asioille jotain. Aluksi tavoite on päästä samaan kuntoon jossa olin toukokuussa. Eli kohtuu timmi, vaikka itse sanonkin. Sen jälkeen mietitään uudelleen. Mutta siihenkin on matkaa se 7 kiloa ja montakymmentä senttiä (jos kaikki mittauskohdat lasketaan yhteen), lisätään siihen vielä tää vajaatoiminta ni hommia saa tehdä kyllä ja urakalla!
Mulla on taas uusi saliohjelma, aika samankaltainen kuin vanha, toistot edelleen melkein kaikissa 3x8
Boxikyykky tai sumo
Mave
Penkkipunnerrus tai vinopenkki
Alatalja tai kevennetty leuka
Vipunostot taakse
Hauis scott tai taljassa
Vatsat nostoilla lisäpainoilla (nilkkapainot yht 2kg)
Selkä pyöristys-suoristus
Lankku 3xmax

vaihtoehdot mulla on sen takia, kun käyn kahdella eri salilla ja esim. toisessa ei ole scott penkkiä kuin siinä laitteessa :/ tosi outoa, koska kyseisellä salilla on kyllä mutkatanko ja sen yhteydessä YLEENSÄ on myös se scott penkki mutta tuolla ei.. :D Pitikin laittaa siitä palautetta, muistaisinkohan tänään.
Olen tässä myös jo suunnitellut oman sisäpyöräilyohjelman (kesto 50min, taso 2) ja käynyt sen polkaisemassa. Hyvältä tuntui :) Nyt vaan odotellaan, että koska saan mennä pitämään näytetunnin :D
Mut nyt alkaa tää teksti taas rönsyilee, joten palataan asioille. Mä lähden salille :)
ps. laittakaahan tulemaan kaikkia ihania salaattiohjeita!!
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Hengähdän
Nyt on pakko pitää pienoinen hengähdystauko blogista. En vain yksinkertaisesti keksi nyt mitään kirjoitettavaa ja muutenkin nyt elämässä jotkin asiat ovat mullinmallin ja haluan keskittyä niihin nyt enemmän. Ei siis mitään sen vakavampaa, kunhan nyt pitää vaan saada asiat taas jollakin tapaa järjestykseen :)
älkää karatko mihinkään kuitenkaan!
älkää karatko mihinkään kuitenkaan!
tiistai 19. marraskuuta 2013
Haaste: 3 asiaa, mitä olet aina halunnut tehdä?
Hei mua heitettiin vaihteeksi haasteella! Tällä kertaa haastajana oli Ewy joka niin mukavasti esitteli blogissaan, että olen tehnyt ihailtavan elämänmuutoksen ja vaihtanut alaa. :D Jee mulla on faneja! :D ei vais..
Haasteessa on siis tarkoituksena kertoa kolme asiaa mitä on aina halunnut tehdä. Mielenkiintoinen haaste. Laitan kolme asiaa mitkä tulee ensimmäisenä mieleen...
1. Matkustaa New Yorkiin
Tää on ollut mun yks pitkäaikaisimmista haaveista ja tää tuli oikeastaan ekana mieleen kun aloin ajattelemaan tätä haastetta. En ymmärrä mikä tuossa paikassa kiehtoo, sinne on vain joskus päästävä. Ja varsinkin 9/11 muistopaikalle käymään!
2. Olen halunnut olla ammattitanssija
Haastan rakkaan ystäväni Nunan <3, sekä Mortiannan, mikäli hän ei ole haastetta jo saanut.

| siellä vielä kaksoistornit.. |
2. Olen halunnut olla ammattitanssija
Niin, no tarviiko tähän kovin paljon muuta sanoakaan :D Tanssijan lisäksi olen myös haaveillut malleilusta ja laulajan urasta. Laulaa osaan joo, mutta kuka sitä jaksais kuunnella... Ammattitanssijan urasta olen haaveillut, koska olen ajatellut että silloin pääsisi esim. jonkun julkkisen kiertueelle tanssijaksi XD Lisäksi tanssijoilla on aika kiva kroppa :)
Kyseinen ammatti olis kyllä vaatinut sen, että mut olis tungettu johonkin tanssikouluun tyyliin jo ennen ku osasin kävellä ja olisin oikeesti ollut hyvä siinä. Mutta jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin mähän rakastan esiintymistä! Ja onneks oon saanut esiintyä ja toivottavasti pääsen jatkossakin.
3. Noloa myöntää.. mutta olla varakas!
Tai ainakin, että olisi rahaa sen verran ettei tarvitsisi huolehtia "riittääkö nyt rahani tähän ostokseen". Ja tietenkin sen verran, että olisi joku kiva oma talo.. Missä olis se oma liikuntahuone, jossa olisi: puolapuut, kankaat, rengastrapetsi, tanko.... :D
Ei välttämättä mikään superrikas, mutta kuitenkin keskiluokkaa ylempi. Mut joo, toi liikunta-ala nyt ei oo mikään rahanlähde :D mut se onkin se, mitä tykkään tehdä ja mikä mua kiinnostaa <3
| :D |
Haastan rakkaan ystäväni Nunan <3, sekä Mortiannan, mikäli hän ei ole haastetta jo saanut.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Eka työharjoitteluviikko paketissa!
Huhhuh työharjoittelu alkoi ja en olekaan pahemmin konetta pahemmin ehtinyt availla! On pitäny iskää kuskata lääkäriin ym. Eka viikko meni mun mielestä tosi nopeesti, varmaankin siksi ku kaikki oli niin uutta :) Mut hei, niin siistii ku voi päivät pitkät höpöttää ihmisten kanssa reenistä ja ruuista eikä kukaan kyllästy!! :D ja joka päivä saa olla työpaikalla verkkarit / urheiluhousut jalassa! Arvatkaa tuleeko siinä vähän mukavuuden haluiseksi, ei tee mieli vetää farkkuja jalkaan enää ollenkaan. Olen kyllä niin ilonen, että lähin tähän köyhyysralliin mukaan. Tää on oikeesti tähän mennessä varmaan parasta mun elämässä. Tai sillai, parhain valinta mitä oon tehnyt :D Ei kyllä kaduta pätkääkään alan vaihto! Seisomatyö on kylläkin mulle ihan uutta, mut näyttäis siltä et jalat on jo alkanut tottumaan siihen :)
Vaikka mun työtehtävät nyt vielä ei oo mitään kovin kaksisia ollutkaan (lähinnä siivousta) ni silti odotan innolla mitä kaikkea osaan toukokuun lopulla. Tänään jo vähän juteltiin IC (indoor cycling tai toiselta nimeltään spinning) tuntien rakentamisesta, musiikeista ym. Vitsit kun mä innoistuin ihan sikana :D Tiekste, mä mietin nyt jo jotain musaa mut nyt ku sai ohjeistusta siihen, ni tää onkin yllättävän hankalaa. Koska mä en haluis soitella pelkkiä listahittejä, jotka soi radioissa koko ajan. Mut joo, eihän tässä nyt asian kans mikää kiire oo, kunhan taas innostuin XD Kahdesti oon muuten saanut jo ohjata asiakkaita salilla! Lähinnä laitteiden parissa, mutta silti. On kyllä tullut todella kotoisa olo niinä hetkinä. Toivottavasti tulee lisää :)
Mä lähdin sivuspagu haasteeseen muutaman tankotutun kanssa, 24.12. klo 24 pitää postata mihin on asti on päässy. Ni ja tavoite tietty on se sivuspagu muttah.. öh.. Pitäiskin venytellä nyt illalla kun en ehtinyt lähteä joogaamaan.
Huomasin et jos venyttelee, putkirullaa ja taas venyttää ni lopuks venyy ihan sikahyvin ;D Tosin en tiedä kuin fiksuu toi sit on :E
Huomenna ajattelin käydä pilates tunnilla ja ajattelin, että salillekin pitäisí päästä pitkästä aikaa. Boksikyykkyä on jo kauhea ikävä, nyyh. Ruokailusta sen verran, et se hiilarien ottaminen takasin on ollut huono juttu. Joten nyt taas "hyvä"karppaus kehiin; leipä, maito ym pois. Kerran päivässä saan syödä jos haluan ni perunaa tai pastaa. Tänään aamulla maistelin taas "palan" kesää, söin leipäjuustoa (kylmänä tietty!!) ja (pakaste)mansikoita. Tuoreiden mansikoiden kanssa superNOM!
Nyt venymään, iltapalaa ja nukkumaan!

![]() |
| tästä lähdettiin liikeelle 27.10. |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)